Muistutus itselleni

28.5.24 Viimepäivinä, kun olen ottanut kynän käteen, odottaen että mitähän tänään nousee, olenkin juuttunut keskusteluun pääni sisälle.

Kirjoitettavia asioita kyl­lä pulpahtaa, mutta järki torppaa ne tähän tyyliin: ”Rakkaus”. Liian pitkään menee, tu­lee töihin kiire. ”Kaipuu treeneihin”. Ei kukaan jaksa lukea sitä kitinää kun en ole päässyt jnejne. ”Kesä”. En jaksa itekkään sittenkään innostua. Milloin mikäkin syy nousee miksei kynä vaan voi kirjoittaa. Joskus aihe on mielestäni liian henkilökohtainen.

Tämmöiset keskustelut siitä, mitä voi ja mitä haluan kirjoittaa ovat uusia. Ennen blogia, en miettinyt hetkeäkään. Kirjoitin vaan. Ja rakastin joka hetkeä, koska lopputuloksella ei ollut väliä. Ja toisinaan paperille tuli höpöä, toisinaan mietin että, voi hitsi, jonkun toisenkin ihmisen saat­taisi olla hyvä miettiä näitä juttuja. Mutta eipä sitä etukäteen tiedä, mikä jutustelu on sitä ”oikeaa”.

Joten, muistutus itselleni:

Anna aina sydämesi vaan puhua.

Jos tekstistä tulee liian henkilökohtainen, pidä se itselläsi.

Jos kynä kirjoittaa höpöä niin mitäs se haittaa. Mitä sitten? Tämä on asia jota teen ilman tavoitteita tai sääntöjä. Kirjoitan vaikka höpöä.

Jos maanantaina kirjoitan treeneistä ja keskiviikkona enkeleistä, niin semmoisiahan ne on, mun aamu aatokset. Toisena päivänä kiinnostelee toiset jutut kun toisena.

Mutta entäpä tuo aika? Kun aamu sivut nousee mieleeni aamuisin niin eittämättä kirjoittamiseen käytetyllä ajalla on raja. Niin kauan kun minun on käytävä töissä elääkseni (saan lähteä töihin!).

On vain luotettava, että aika riittää.

Sehän voi olla hyväkin asia että aika rajoittaa. Sehän saattaisi vahingossa tulla joku aamu loputon teksti. Unohtuisi nousta ja elää elämä. Jäisi tänne paperiin kaikki aika ja loppuisi materiaali kun jäisi elämä elämättä, hehheh.

No ei vainkaan. Rakastan kirjoittaa. Voisin elää tällä. Mutta koska syötäväkin on, niin heippa! Of to work joku näppärä sanoisi.

Rakkaudella ❤