5.5.25 Valkea valo värisyttää luomien läpi, silmiä avautumaan. Uh, ei vielä. Mikä päivä nyt on? Sunnuntai. Jes! Ihanaa, ei tartte nousta vielä. Mutta paljonkohan kello on? Kun mua kyllä jo pissittää, niin mä joudun kuitenkin nousemaan vessaan. Kello on 7. 20, katoin sen puhelimesta joka …
19.9.2024 Olen kaivannut kipeästi kirjoittamista. Niinkuin olen aikaisemminkin sanonut, luovuus vaatii tilaa. Tai ainakin minun luovuus vaatii tyhjää tilaa. Kesä, valo ja valtava määrä energiaa… Kesä ei ole tyhjää tilaa saati aikaa tässä elämäni hetkessä. Syksyllä oli yllättävän vaikea palata omaan tilaan. Ottaa aikaa itselleen …
29.7.24
Minulle kesä on sesongin aikaa. Työssä tehdään enemmän, kerätään puskuria pitkän talven varalle. Taotaan kun rauta on kuumaa. Kotona käy myös vilske. Lomat laittaa ihmiset liikkeelle ja ovi käy tiuhaan tahtiin. Välillä en ole ehtinyt lakana- ja pyyhepyykkiä pestä, siinä tahdissa kun vieraat ja talonväki on vaihtanut.
Valtava valon määrä pitää hermoston liki jatkuvassa ”käymistilassa”. Toisaalta, on ihanaa, kun nyt saa nauttia lämmöstä ja valoisista aamuista sekä pitkistä illoista. Toisaalta, on aivan ihanaa, kun syksy antaa ensi merkkejä tulostaan.
Muutama päivä sitten havahduin, että nukkumaan mennessä oli hämärää. Tuli jo oikea ilta. Yötönyö on tältä kesältä ohi. Pystyin tuntemaan kuinka mieli ja keho alkoivat luonnostaan rauhoittua. Eilen illalla tyttäreni iltauinnilla kertoili, kuinka paljon hän odottaa, että ollaan iltapalalla, omalla perheellä, juodaan lämmintä kaakaota ja sytytetään kynttilät. Tehdäänhän äiti niin taas joka ilta?
On ollut ihana kesä, mutta voi kuinka rakastankaan lähestyvää syksyä. Luonnollista rytmiä, jonka valon ja pimeän vaihtelu tuo. Arjen rutiineja. Sitä ihanaa ”tylsää” toistuvuutta. Omaa aikaa, kun kaikki vetäytyvät arjen ajaksi omiin kupliinsa. Työt ja harrastukset, tasapainossa, oman tyhjän ajan kanssa.
Luonto joka vetäytyy ja valmistautuu talveen. Väriloisto joka on kuin viimeinen irtipäästämisen juhla, ennen talven lepokautta. Syksyn omanlainen tuoksu. Kirpeä aamu joka nipistää nenänpäästä. Posket jotka saavat punan raikkaasta aamun ilmasta. Kurki aurat, hanhiparvet, joutsenet kokoontuneena joelle, juuri ennen lähtöä ja lopulta lähtevät linnut.
Hetki, kun saan sytyttää lyhtyihin kynttilät, tulla metsästä kamppeet kastuneena, saunan lämpöön. Keittää lämmintä juotavaa, sytyttää tulet ja kietoutua vilttiin.
Uimavedet viilenee ja saan palata kylmä uinnin pariin.
Hyttyset vähenee ja metsässä olo helpottuu.
Ilman viiletessä, pitkät lenkit koiran kanssa ovat taas mahdollisia.
Voisin jatkaa loputtomiin…
Kiitos ihana kesä! Olet ollut intensiivinen, toiminnan täyteinen, sosiaalinen ja suonut meille upeita kauniita hetkiä ja kunnian seurata elämää kuhisevaa luontoa.
Tervetuloa syksyn merkit… tuskin maltan odottaa sinua, lempi vuodenaikani.
Rakkaudella ❤
23.6.24 Pitkästä aikaa aamusivuja. Väliin oli niin kiire etten muka ehtinyt kirjoittaa. Sitten kun kirjoitin, tuli se niin tarpeeseen että kirjoitukset olivat sellaista vuodatusta, mielen mietteitä ja todella henkilökohtaista purkausta. Niinkuin aikaisemminkin olen todennut, luova ajattelu tarvitsee tyhjää tilaa, totean saman uudelleen. Tyhjän tilan puuttuminen …
14.6.24 Yöllä lapsi rakas tuli itkien sänkyni vierelle. Päätään särki. Taisi myös olla ahdistus siitä, että kello oli niin paljon ja hän ei ollut saanut unta. Mentiin ottamaan päänsärkylääke. Hipsittiin takaisin sänkyyn ja juttelin hänelle vähän, että ahdistus unohtuisi. Hän kysyi ahdistuneena, että mitä jos …
28.5.24 Viimepäivinä, kun olen ottanut kynän käteen, odottaen että mitähän tänään nousee, olenkin juuttunut keskusteluun pääni sisälle.
Kirjoitettavia asioita kyllä pulpahtaa, mutta järki torppaa ne tähän tyyliin: ”Rakkaus”. Liian pitkään menee, tulee töihin kiire. ”Kaipuu treeneihin”. Ei kukaan jaksa lukea sitä kitinää kun en ole päässyt jnejne. ”Kesä”. En jaksa itekkään sittenkään innostua. Milloin mikäkin syy nousee miksei kynä vaan voi kirjoittaa. Joskus aihe on mielestäni liian henkilökohtainen.
Tämmöiset keskustelut siitä, mitä voi ja mitä haluan kirjoittaa ovat uusia. Ennen blogia, en miettinyt hetkeäkään. Kirjoitin vaan. Ja rakastin joka hetkeä, koska lopputuloksella ei ollut väliä. Ja toisinaan paperille tuli höpöä, toisinaan mietin että, voi hitsi, jonkun toisenkin ihmisen saattaisi olla hyvä miettiä näitä juttuja. Mutta eipä sitä etukäteen tiedä, mikä jutustelu on sitä ”oikeaa”.
Joten, muistutus itselleni:
Anna aina sydämesi vaan puhua.
Jos tekstistä tulee liian henkilökohtainen, pidä se itselläsi.
Jos kynä kirjoittaa höpöä niin mitäs se haittaa. Mitä sitten? Tämä on asia jota teen ilman tavoitteita tai sääntöjä. Kirjoitan vaikka höpöä.
Jos maanantaina kirjoitan treeneistä ja keskiviikkona enkeleistä, niin semmoisiahan ne on, mun aamu aatokset. Toisena päivänä kiinnostelee toiset jutut kun toisena.
Mutta entäpä tuo aika? Kun aamu sivut nousee mieleeni aamuisin niin eittämättä kirjoittamiseen käytetyllä ajalla on raja. Niin kauan kun minun on käytävä töissä elääkseni (saan lähteä töihin!).
On vain luotettava, että aika riittää.
Sehän voi olla hyväkin asia että aika rajoittaa. Sehän saattaisi vahingossa tulla joku aamu loputon teksti. Unohtuisi nousta ja elää elämä. Jäisi tänne paperiin kaikki aika ja loppuisi materiaali kun jäisi elämä elämättä, hehheh.
No ei vainkaan. Rakastan kirjoittaa. Voisin elää tällä. Mutta koska syötäväkin on, niin heippa! Of to work joku näppärä sanoisi.
Rakkaudella ❤
25.5.24 Lauantaiaamu. Kaunis kesä aamu. Ilma on jopa hiukan painostava. Ei tiedä tulisiko hellepäivä vai kesäsadetta. Sään puolesta ei voi itse päättää, mitä annetaan mutta reagointisi siihen voit itse valita. Kaunis aurinkoinen päivä tuo paljon mukavia juttuja mukanaan, mutta yhtälailla nauttisin kesä sateesta. On uskomattoman …
24.5.24 Tänä aamuna ilmassa oli jotain uuden alun energiaa. Tai sitten vain kaipasin sitä ja loin sitä ympärilleni. Eilinen oli kuin multihuipennus kaikelle tälle sairastamiselle ja valvomiselle. Liikunnan ja ulkoilun puute sekä se ettei kunnon ateriat ole vain maistuneet ovat saaneet olon veltoksi. Toki jäätävä …
23.5.24
Luovuus tarvitsee aikaa ja tilaa. Huomaan heti tyhjyyden ajatuksissani, kun käytännön asiat ja elämän realiteetit valtaavat aikaa sekä energiaa. On liki mahdotonta tuottaa luovaa ajattelua tai tekstiä kun mieli askartelee jatkuvasti käytännön tasolla. Juuri siksi, aamu on normaalisti parasta aikaa purkaa ajatuksia, kun yöunen aikana aivot on edes hetkeksi päässeet lepotilaan.
Nyt kun yötkin ovat olleet rikkonaisia lasten sairastaessa ja eikä viimeyönä omakaan olo ollut kummoinen, palauttava yöunikin on jäänyt olemattomaksi. Ja sen kyllä huomaa heti. Kirjoittamisesta ei tahdo tulla mitään, päätösten teko vaikeutuu, yleisesti ajatus takkuaa eikä sellaiseen flow-tilaan työn teossa pääse kyllä millään. Silloin on hyvä olla itselleen armollinen eikä vaatia liikoja.
Tänään en vaadi itseltäni paljon. Teen sen mikä on pakko ja varaan siihenkin enemmän aikaa.Ehdin kyllä terveenä ja levänneenä hoitaa sitten ne kiireettömät jutut.
Muistan kuinka kaipasin kirjoittamista kun lapset olivat pieniä. Mutta mitään ei oikein syntynyt. Minun luovuus syntyy levossa ja tilassa. Jos elämä on kovin täyttä, portit jotenkin vaan sulkeutuu. Järki ja käytännöllisyys valtaa alaa ja luovuus jää taka-alalle. Tuolloin kirjoittelin vähän kalenteria ja juttuja jotka liittyivät sen hetkiseen arkeen. Vähän niinkuin tekohengityksenä siihen saakka, kunnes tilaa taas tulisi lisää.
Nyt kun alan miettimään, olen koko nuoruus-ja aikuisuusikäni ollut melko ”kiireinen”. Pääpaino on ollut työnteossa ja selviytymisessä. Olen ollut paljon toisia varten ja suorittanut elämää. Oikeastaan vasta nyt, keski-iässä olen alkanut hoksata että kaipaan kipeästi sitä tilaa. Tilaa luoda. Tilaa tutkia kuka olen ja mitä oikeastaan haluan. Ehkäpä aika on pian kypsä sille, kuka haluan olla nyt. Ja ehkäpä pian on myös aika vaihtaa paino suorittamisesta luovuuteen.
Huomaan että tarve selviytymis moodista elämästä nauttimiseen on kasvanut pian vastustamattomaksi. Ja ei, kyse ei ole siitä, että heittäisi hanskat tiskiin, lopettaisi työnteon kokonaan. Vaan omasta asenteesta elämää kohtaan. On taas aika tarkistaa omat arvot ja se, elääkö arkeaan niiden raameissa.
Siinäpä minulle pohtimista tähän päivään.
Rakkaudella ❤
Ma 20.5.24 Tänään on taas sellainen päivä, jolloin ajatuksia poukkoilee päässä niin paljon, ettei tiedä mihin tarttua. Silloin on varmaankin parasta hyväksyä se, että punaisesta langasta ei saa kiinni, on vain otettava koko lankojen mytty ja aloitettava purkamaan kerää. Toisin sanoen, joutuu vain oksentamaan asioita …