5.5.25 Valkea valo värisyttää luomien läpi, silmiä avautumaan. Uh, ei vielä. Mikä päivä nyt on? Sunnuntai. Jes! Ihanaa, ei tartte nousta vielä. Mutta paljonkohan kello on? Kun mua kyllä jo pissittää, niin mä joudun kuitenkin nousemaan vessaan. Kello on 7. 20, katoin sen puhelimesta joka …
20.11.24 Jostain on aloitettava. Aloitan tästä päivästä. Heräsin ilman herätyskelloa. Laitan herätyksen aina 05.10. Herään yleensä itsestään, ennen kuin kello on viittä. Jos elämässä kaikki on kohdallaan, herään kiitollisena, hymyillen. Jos jokin asia on vinossa, herään huolestuneena, väsyneenä. Olen sellainen huolen kantaja välillä. Tänään heräsin …
19.9.2024
Olen kaivannut kipeästi kirjoittamista. Niinkuin olen aikaisemminkin sanonut, luovuus vaatii tilaa. Tai ainakin minun luovuus vaatii tyhjää tilaa. Kesä, valo ja valtava määrä energiaa… Kesä ei ole tyhjää tilaa saati aikaa tässä elämäni hetkessä.
Syksyllä oli yllättävän vaikea palata omaan tilaan. Ottaa aikaa itselleen ja palata omien ajatusten pariin. Toisaalta, on niin paljon ihan huikeita asioita joita haluaisin tehdä, etten tiedä mistä aloittaisin tai mitä valitsisin. Ja niin rajallisesti aikaa.
Haluaisin kirjoittaa, sanoittaa ajatuksia ja ihan tavan juttuja. Toisaalta tahtoisin kirjoittaa kirjan. Uppoutua täysin toiseen maailmaan tai luoda sellaisen. Haluaisin saada ihmiset tuntemaan. Itkemään nauramaan ja havahtumaan johonkin, jota juuri heidän tulisi nyt huomata. Haluaisin sanoillani parantaa.
Haluaisin hoitaa. Syventää oppejani ja vahvistaa yhteyttä. Haluaisin Reiki-energialla auttaa ja hoitaa ihmisiä, eläimiä, äitimaata, kaikkea ja kaikkeutta, mennyttä, tulevaa ja tätä hetkeä. Haluaisin ihanassa energiassa lepäävän hoitohuoneen, johon olisi aina turva palata. Haluaisin kulkea ympäri maailmaa ihanaa rakkaudellista energiaa kanavoimassa.
Haluaisin opetella ja tutkia niin monia asioita. Henkisen polun kiehtovimpia asioita on, että tutkimista ja tuntemista on loputtomasti. Polku on itse määränpää. Mitään kiirettä perille ei ole koska olet aina juuri oikeassa paikassa.
Rakastan olla kotona. Haluaisin viettää aikaa kotona puuhastellen. Ja samaan aikaan, haluaisin reissata upeissa paikoissa joita tämä maapallo on pullollaan. Haluaisin piipahtaa tyttärieni luona brunssilla ja äitini luona iltalenkillä. Sauna ilta siskoni saunan lauteilla ja aamupala mieheni kanssa tunturipuron varrella.
Haluaisin oman piilopirtin pohjoisesta, tiettömän tien takaa, lammen rannasta. Haluaisin kaupunki asunnon, jossa lämmin vesi tulee harrasta, puita kantamatta.
Haluaisin kutoa loputtomiin kauniita värejä pehmeiksi neuleiksi, jokaiseen silmukkaan kanavoida rajattomasti rakkautta ja sitten piipahtaa tekeleeni viemään pitäjälleen.
Haluaisin tehdä ihanan terveellistä, hyvää tekevää ruokaa ja ravita itseäni ja muita, jotta kaikki voisimme hyvin. Haluaisin hoitaa arvokasta kehoani niin kehon kuin mielen ravinnolla. Haluaisin meditoida, käydä energiahoidoissa, äänimalja hoidoissa ja shamaanilla. Haluaisin joka aamuisen lenkin, jumpan ja avannon. Haluaisin käydä jooga-ja pilates tunnilla.
Haluaisin viettää aikaa rakkaimpieni kanssa. Olla heille läsnä, jutella, kuunnella, tukea ja ymmärtää. Haluaisin hassutella ja nauraa heidän kanssaan. Maha kippurassa, jotta me kaikki elettäisiin yhdessä ainakin 100-vuotiaiksi.
Ja Haluaisin omaa aikaa. Olla. Hengittää. Kuulla.Tuntea. Kirjoittaa.
Niin mieletön upea elämä. Niin paljon ihania asioita joista haaveilla. Ja kuitenkin, onni on juuri tässä. Tässä hetkessä. Näissä sanoissa.. En tarvitse mitään noista asioista. Loppuviimein en niitä tarvitse ollakseni onnellinen. Minulla on jo kaikki. Kiitollisuus, kaikesta uskomattoman upeasta jota jo olen elämääni saanut. Se riittää…
Mutta on ihan huippua haaveilla ja haluta asioita jotka kutkuttaa sun mieltä. Välillä kutsuu niin ettei muuta tahdo kuulla.
Vaatii rohkeutta sanoa, että haluaa jotain upeaa. Vaatii suurta rakkautta seisoa selkä suorana ja avata käsivartensa ja ottaa vastaan kaikki se hyvä joka vaan odottaa tilaa tipahtaa sun syliin.
Ja ei se itsestään siihen tipu. Vaatii rehellisyyttä löytää asiat, joita oikeasti elämäänsä haluaa.Vaatii sinnikkyyttä yrittää ja huomata että; Eiku! Emmä tätä halunnutkaan. Ja silti yrittää uutta juttua. Vaatii rohkeutta ja luonteenlujuutta päästää irti jostain asioista jotka ei palvele enää. Luopua vanhasta ja opetella uusia toimintatapoja. Vaatii avointa mieltä nähdä ne hetket, jossa voit valita suunnata kohti sun unelmia. Ja kun sä teet sitä työtä niin kyllä, lopulta sille hyvälle, upeelle ja unelmalle on tilaa, tipahtaa sun syliin.
Mie siis uskon haaveiden, unelmien, rukousten ja manifestoinnin voimaan. Ja uskon, että silti se oot sie itte, joka sun elämää ohjaa. Sulla on vapaa tahto. Sie päätät. Mutta huhhuh että toisinaan. .on vaikea päättää. Niin paljon uskomattomia asioita ja niin lyhyt hetki tässä elämässä.
Ja niin vähän aikaa vuorokaudessa.
Laskin ja kellotin pari mun tavallista päivää. Käytännössä, jos en ollenkaan käy puhelimella, saan 2 tuntia lisäaikaa mun päiviin omalle tekemiselle. Mutta koska luovuus ei toimi niin, vaan se vaatii myös sen tyhjän tilan, niin jostain olisi luovuttava jos vaikkapa haluaisin kirjoittaa enemmän. Miten unelmani voisi toteutua jos en tee niille sitä tilaa. Mutta mistä luopua? Mistä päästää irti? Kun nytkin se päivä täyttyy ”pakollisista”. Töissä on käytävä kun toistaisesti, tämä yhteiskunta pyörii rahalla. Ja elätettäviäkin on. Kotihommia on tehtävä, koska nautin kotona olosta (en kaaoksesta), ja on tosiaan niitä huollettavia, onneksi❤️.
Aamuni alkaa 5 ja käytän sen meditointiin tai kirjoitteluun/kalenteriin, liikkeeseen, aamu kahviin ja kiitollisuuteen. Tämä on antanut niin paljon mielen rauhaa,ettei tästä kannata luopua.
Mutta kun herää tuohon aikaan ja touhuaa melkein tauotta päivän niin illalla jo väsyttää… sen työpäivän ja pakollisten kotihommien jälkeen tuntuu usein, että takki on jo ihan tyhjä ja alkuilta on selviytymistä siihen onnen hetkeen, kun saa mennä nukkumaan. Ei oikein saa tuolloin iltapäivästä mitään tuottoisaa saati luovaa aikaan.
Aamu ja päivä on upeaa aikaa kun on virtaa ja energiaa (usein siis juuri töissä menee päivä, sinne annat energiasi), ja sitten jo iltapäivällä ja illalla (kun olisi se niinsanottu vapaa-aika) oletkin jo aika hitaalla ja väsyä pukkaa. Kuulostaako kelleen muulle tutulta?
Eli, minulle, se aika kun olen innostunut ja inspiroitunut, on aamupäivät jotka kuluu töissä, ja vapaa päivät.
Eli, ei auta kuin hyödyntää ne vapaapäivät.
Unelmoida isosti. Olla kiitollinen tässä ja nyt. Päästää irti kaikesta. Ymmärtää että sinulta on jo kaikki, et tarvitse mitään lisää. Ja sitten vaan rohkeasti kohti niitä unelmia joita haluat toteuttaa.
Käytännössä minäkin haaveilen taloudellisesta, henkisestä ja fyysisestä vapaudesta ja riippumattomuudesta. Ja menen sitä kohti harjoittamalla Kiitollisuutta, tekemällä hurjasti töitä, haaveilemalla ja menemällä niihin tunteisiin joita unelmien toteutuminen tuo tullessaan, lähestymällä haaveilemiani asioita pienin askelin, vaikkapa sinä vapaa päivänäni. Tutkimalla asioita, kuunnellen ihmisiä, jotka ovat toteuttaneet omia unelmiaan ja ovat hyviä siinä mistä haaveilen. Viettämällä aikani niiden ihmisten kanssa, jotka haluavat minun onnistuvan.
Niin suuria unelmia.
Niin pienin askelin niitä kohti.
Ja niin horjumaton luottamus.
Kaikki tapahtuu kyllä, juuri niinkuin on tarkoitettu.
Rakkaudella❤
31.7.24 Keskiviikko Yhdeksän tunnin yöunet takana. Ja eilen töistä palattuani, nukuin liki kahden tunnin päikkärit. Tänään on heinäkuun viimeinen päivä. Ajattelen, että nukkumalla paljon, olen luopunut heinäkuun hermoston hullusta kuormituksesta. Olen lähtenyt palautumaan kesän ja jatkuvan valon ja energian kuormituksesta. Purkanut ylivireystilaa. Apunani ovat olleet …
29.7.24 Minulle kesä on sesongin aikaa. Työssä tehdään enemmän, kerätään puskuria pitkän talven varalle. Taotaan kun rauta on kuumaa. Kotona käy myös vilske. Lomat laittaa ihmiset liikkeelle ja ovi käy tiuhaan tahtiin. Välillä en ole ehtinyt lakana- ja pyyhepyykkiä pestä, siinä tahdissa kun vieraat ja …
1.7.24 Niin se viikko vierähti ilman että pystyin rauhoittumaan aamuisin ajatusteni äärelle. Tuntuu ne nytkin säntäilevän sinne tänne, mutta yritän kuitenkin saada jostain kiinni.
Olen rutiinien ja arjen rakastaja. Tykkään listoista, to do- lapuista, kalentereista ja rasteista joita saan laittaa ruutuun. Kaipaan rytmiä. Kaipaan suunnitelmia ja ruokavalioita. Olen kuitenkin myös luvannut itselleni etten koskaan enää kiusaa itseäni Kitu-dieteillä tai laihdutuskuureilla. Kaipaan liikuntaa elämääni mutta en kestä enää ajatusta siitä, että toisin elämääni lisää suorittamista. Lisää pakkoa.
Koen, että on tärkeää olla itselleen armollinen ja rakastaa itseään juuri sellaisena kun on. Uskon myös rakkauden tarkoittavan sitä, että aidosti haluaa valita itselle hyvää tekeviä asioita. Joskus rakkaus on sitä että on itselleen myös tiukka. Sanoo että nyt riittää.
Tänään astuin pitkästä aikaa vaa’alle. Joku vaisto sanoi, että nyt on syytä katsoa faktat, missä mennään. Ja rajan yli mentiin.
Olen joskus asettanut itselleni ”painorajan”. Tämä on siis raja joka ihan lääketieteellisesti nostaa jo riskiä sairastua vakavasti.
On aika ymmärtää, että rakkaus on nyt rajoja. Unelmoin elää terveenä ja hyvinvoivana vielä yli 60 vuotta. Tällä menolla se jäänee haaveeksi. Kohonnut riski 2- tyypin diapetekseen jota esim. isäni sairastaa. Erittäin suuri riski sepelvaltimotautiin sekä muihin sydän-ja verisuonisairauksiin jotka ovat sukuni yleisin kuolinsyy. Kohonnut verenpaine ja korkea kolestroli jo nuoressa iässä todettuna ei tuo uskoa pitkään ikään. Ylipaino ja etenkin keskivartalolihavuus nostaa riskejä noilla sukurasitteilla erityisen paljon.
Koen tärkeäksi kehopositiivisen asenteen ja sen että omaa kehoa tulee arvostaa ja rakastaa sellaisena kuin se on.Ymmärrän myös kuinka tärkeää ja rakkaudellista on pitää huolta itsestään ja terveydestään. Joten siksi asetin aikanaan tuon rajan. Missä kulkee raja jolloin on otettava itseään puhutteluun. Mitä ”pitää” tehdä, jotta pysyn terveenä ja hyvinvoivana? Haluanko päästää itseni sairastumaan, ennen kuin ymmärrän toimia? En halua!
Eli nyt! on aika toimia. Tough love on se jota nyt tarvitaan. Onneksi rakastan niitä listoja ja laittaa rasteja ruutuun. Kaipaus arjen rytmeihin, ohjelmiin ja ruokavalioihin nousi syystä. Nyt saan niitä sitten alkaa toteuttaa. En nimittäin keksi enää mitään, mitään rakkuudellista siinä, etten valitse hyvinvointia ja terveyttä.
Ei toki kitudiettiä tai laihdutuskuuria edelleenkään ole tulossa! Vaan valitsen jälleen itseni. Muistan uudestaan ja uudestaan arjessa, että valitsen minut ja minä ansaitsen parasta. Ja nyt se on rajat.
Hyvä ravitseva ruoka. Paljon ihanaa puhdistavaa vettä. Päivittäinen liike. Ja palauttava uni. Säännöllisyys kaikessa. Myös herkuttelussa. Ei siis joka välissä, vaan silloin kun sen aika on. Kuulostaa helpolta mutta tuodakseni tuon arkeeni, tarvitsen hiukan niska otetta. Hellää mutta napakkaa otetta. Armollisuus ja ”kuri”, rinta rinnan.
Sellaisilla mietteillä. Ja kuinkas sattuikaan, on maanantai. Ja vieläpä kuukauden eka päivä. Uskon kuitenkin että tämä intuitio nousi nyt niin syvältä ettei se jää pelkäksi maanantai päätökseksi, vaan on vahva valinta. Päätös joka pitää, koska haluan valita minut.
Haluan voida niin hyvin että voin toteuttaa unelmani ja elää tätä mieletöntä seikkailua jota elämäksi kutsutaan, mahdollisimman kauan.
Rakkaudella❤
23.6.24 Pitkästä aikaa aamusivuja. Väliin oli niin kiire etten muka ehtinyt kirjoittaa. Sitten kun kirjoitin, tuli se niin tarpeeseen että kirjoitukset olivat sellaista vuodatusta, mielen mietteitä ja todella henkilökohtaista purkausta. Niinkuin aikaisemminkin olen todennut, luova ajattelu tarvitsee tyhjää tilaa, totean saman uudelleen. Tyhjän tilan puuttuminen …
14.6.24 Yöllä lapsi rakas tuli itkien sänkyni vierelle. Päätään särki. Taisi myös olla ahdistus siitä, että kello oli niin paljon ja hän ei ollut saanut unta. Mentiin ottamaan päänsärkylääke. Hipsittiin takaisin sänkyyn ja juttelin hänelle vähän, että ahdistus unohtuisi. Hän kysyi ahdistuneena, että mitä jos …
2.6.24 Miksi toiset ihmiset saavat sinut tuntemaan olosi hyväksi ja toiset ihmiset saavat sinut tuntemaan olosi pahaksi?
Miksi toiset ihmiset kokevat samat tyypit ihan eri tavoin?
Jonkun toisen ihmisen lähelle hakeutuu. Ja huomaat kohtaamisen jälkeen melkein voimaantuneesi.
Joku toinen ihminen taas saa aikaan ihan fyysisellä tasolla jännitteen, eikä positiivisella tavalla, vaan niin että kireys tuntuu ahdistuksena. Jännität koko kropalla että mitähän tästä tulee.
On ihmeellistä kuinka toisella ihmisellä on taito saada sinut tuntemaan itsesi kauniiksi ja riittäväksi, niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Tulee lämmin kannateltu olo. Kuin olisit ihanassa halauksessa kun olet tämän ihmisen vaikutuspiirissä.
Toinen kohtaaminen taas saa sinut kokemaan riittämättömyyttä, nostaa kaikki epävarmuutesi esiin ja saa sinut jopa häpeämään itseäsi. Tulee olo, että haluaisit juosta piiloon. Miten edes kehtaan olla olemassa kun olen tälläinen ihmisraunio, kaikkine puutteineni. Kun olet ollut tämän ihmisen vaikutuspiirissä, ihmettelet jälkeenpäin ”mitä ihmettä tapahtui”? Hänen ei tarvitse sanoa sanoilla mitään ja hän saa kerrottua sinulle kaiken huonoutesi. Et saa häntä ”kiinni” loukkaamisesta tai rumista sanoista, itsetuntosi murentamisesta, koska hän saa sen aikaan niin huomaamatta. Jälkeenpäin vain tunnet huonommuutta ja mietit, että pakkohan sen ”vian” on olla minussa. Pahinta on että olet varmasti ainut, joka kokee näin, nuo tyypit, jotka saa sut tuntemaan ittes ja olosi huonoksi. Hehän on niin ”hyviä tyyppejä”.
Joku toinen ihminen kokee toisen ihmisen aivan toisin kuin sinä…. Mutta mikä on sinun totuus?
Pitääkö meidän sietää kaikki ihmiset? Voitaisiinko me vaan uskoa ja luottaa siihen, miten me itse koetaan? Antaa vaiston ja intuition ohjata meitä niiden ihmisten lähelle, jotka saa meidät loistamaan Ja ottaa askel taaksepäin niiden luolta, jotka painaa meitä alas.
Nykyään näen ehkä turhankin rajusti poltettavan siltoja, jos koetaan joku ihminen ”negatiiviseksi”. Toki ymmärrän, että joskus ainut oikea ratkaisu on repiä itsensä irti myrkyllisestä ihmissuhteesta.
Mutta! Joskus vaikeat asiat tai piirteet ihmissuhteissa, ovatkin peilinä meille. Mitä meidän olisi hyvä huomata omassa toiminnassa. Onko itsellämme jokin trauma tai uskomus joka ohjaa meitä? Joskus peilaaminen omaa toimintaa kohtaan on paikallaan ja auttaa. Mutta jos kyseessä on ”loputon suo”, niin kulkisiko jossain raja? Kuinka paljon voit ihmisenä kehittyä ja muuttua jonkin ihmissuhteen eteen ilman että hukkaat itsesi? Mitä teet minuutesi parhaaksi ja mitä vain kelvataksesi toiselle? Ja onko se loppuviimein kannattavaa?
Aina ei ole helppoa valita lähelleen ihmisiä, jotka saavat olosi hyväksi. Joskus on tarpeenkin tulla tiputetuksi maan pinnalle. Et ole sen parempi tai pahempi kuin muutkaan ihmiset. Olemme vain erinlaisia. Ja tarvitsemme sitä erinlaisuutta elämäämme.
Koen kuitenkin että aika ajoin on hyvä miettiä:
Millainen ihminen itse haluan olla toisille?
Miten haluan heidän tuntevan lähelläni?
Haluanko olla se joka saa toiset loistamaan? Se joka saa toisen ihmisen tuntemaan itsensä kauniiksi ja riittäväksi? No olenko se ihminen?
Uskon lujasti, että vedämme puoleemme sitä mitä värähtelemme. Ole toiselle se, mitä kaipaat itsellesi. Ole itsellesi se, mitä kaipaat itsellesi. Uskon että lopulta oikeat tyypit löytyy rinnaltasi. Ja ne jotka eivät kestä valoasi, jää taakse.
Pidä vain huolta omasta valostasi. Pysy omassa voimassasi. Ole sinä se Rakkaus. Ja Rakkaus, valo ja voima on aina elämässäsi mukana.
Olet Tärkeä.
Rakkaudella ❤
28.5.24 Viimepäivinä, kun olen ottanut kynän käteen, odottaen että mitähän tänään nousee, olenkin juuttunut keskusteluun pääni sisälle. Kirjoitettavia asioita kyllä pulpahtaa, mutta järki torppaa ne tähän tyyliin: ”Rakkaus”. Liian pitkään menee, tulee töihin kiire. ”Kaipuu treeneihin”. Ei kukaan jaksa lukea sitä kitinää kun en ole …