Aamukahvia omalta viljelmältä?

5.5.25
Valkea valo värisyttää luomien läpi, sil­miä avautumaan. Uh, ei vielä. Mikä
päivä nyt on? Sunnuntai. Jes! Ihanaa,
ei tartte nousta vielä. Mutta paljon­kohan kello on? Kun mua kyllä
jo pissittää, niin mä joudun kuiten­kin nousemaan vessaan. Kello on
7. 20, katoin sen puhelimesta joka ei sais olla, mutta oli, tyynyn alla laturissa. No, ihan sama sitten nousta ja keittää kahvikin jo.

Mulla piti kyllä aloittaa aamu sitruunavedellä eikä kahvilla, mutta jos nyt sunnuntaina teen poikkeuksen. Lasken koiran ulos, käyn pissalla, otan koiran sisälle. Jauhan kahvipavut hankalas­ti käsimyllyllä. Ratina toivottavasti
ei herätä muita. Luin jostain, että suodatin kahvi on alkanut homehtua jo silloin kun se on jauhettu ja pilaantuu etenkin paketin aukasemisen jälkeen nopeasti. Me ei vaan tajuta juovamme homeista kahvia. Niin mä sitten ostin papuja ja myllyn. Että trendikkäästi juon itse jauhettua kahvia. Ja saan näin suolistoa kuntoon.

Todellisuudessa, mylly on tosi raskas aamu käsille ja
kestää liian monta minuut­tia, saada ne porot sinne
keittimeen. Joten juon terveelli­sen itse jauhettua kahvia sunnuntaisin ja silloin kun suodatinkahvi on loppu ja on pakko jauhaa pavut itse. Ja totean joka kerta, että kahvi maistuu vetiseltä. Siitä tulee aina liian laihaa. Noh, niinpä se useinmiten on. Mielikuva versus todellisuus on jotain ihan muuta. Mutta oon ylpee, että nykyään otan aske­leita niitä mun haavekuvia
kohti. Ei mun tartte tyytyä teollisesti jauhettuun suodatin kahviin jos unelmoin siitä, että
jauhan kahvini itse laaduk­kaista pavuista. Ja kun huo­maan että eihän tää nyt olek­kaan sen makuista kun
luulin niin ei se haittaa.

Voin joko jääräpäisesti jatkaa kohti ”unelmaani”. Ostaa sähköisen myllyn ja uuden keittimen. Ai, eikö vieläkään vastaa kuvitel­maa? No muutetaan Brasiliaan,
ostetaan kahviviljelmä, jaloste­taan papu joka maistuu oikeal­le. Mitä sitten jos vituttaa se sade­kausi tai malaria hytykät. Eikun
unelmia kohti vain! Se on kaikki tai ei mitään. All in! Eiih! Ei enää tartte.

Olen siinä kohtaa omalla viisastumisen tai eheytymisen polkua, että voin sanoa, että ei sittekkään. Juon nyt nuo ostetut pavut ettei mene rahat hukkaan. Jatkossa nautin valossa ja rakkaudessa homeista suodatin kahvia joka maistuu ihanalta. Juon kahvia enää kaksi kuppia aamulla ja yhden päivällä, jos sitäkään, joten olkoon se juuri niin homeista kuin haluaa, mutta maistukoon juuri siltä, miltä tiedän sen maistuvan. Uskon silti, että joku toinen haaveeni onkin sitten vielä pa­rempaa kuin koskaan osasin unelmoida. Niitä kohti menenkin
sitten härkämäisellä jääräpäisyy­dellä. Hitaasti mutta varmasti. Muutosta pelkäävänä teen muutokset elämässäni niin, että ne tapahtuvat niin pienissä erissä, että ehtivät muuttua tu­tuksi ja turvalliseksi ennen
kuin huomaankaan asian muuttuneen. Kun se toinen puoli minusta on aina tehnyt kaikki 100 lasissa, täysillä. Olen ollut se joka
aloittaa laihdutuskuurin muutta­malla kaiken kerralta, jaksanut maksimissaan 3 viikkoa ja lyönyt
hanskat tiskiin ekasta repsahduk­sesta. Olen ollut se joka koukuttuu hyvään kirjaan, eikä osaa lopettaa lukemista ennen viimeistä pistettä. Olen ollut se joka aloittaa lenkkeilyn, ja juoksee joka päivä saman lenkin vaikka mikä olisi ja sitten ei enää juoksekkaan. Olen ollut se, joka innostuu vaikkapa henkisyydestä, ja sitten ei päähän mahdukkaan
mitään muuta, Kirjat, podit, syömi­nen, juominen, nukkuminen,… Kaikki suoritetaan tämän uuden innostuksen oppien mukaan.

Olen ollut se, joka ostaa Brasiliasta sen kahviviljelmän. Mutta kasvanut siksi ihmiseksi joka juo suodatinkahvia kauniista kupista.

Unelmoin edelleen suuria,ja uskon niihin unelmiin. Uskon että ne ihmeet, jotka on minulle tarkoitettu, kohtaan kyllä. Mutta olen oppinut nauttimaan myös tästä hetkestä. Ja näkemään ihmeet jotka jo ovat elämässäni.

Olen ymmärtänyt ettei minun tarvitse muuttaa ja mullistaa koko elämääni saavuttaakseni asioita joita kaipaan.

Voin tuoda tähän, omaan elämääni, niitä asioita jotka minua kutsuvat. Ei minun tarvitse muuttaa elämääni tai minua muuksi jotta voin saavuttaa tahtomani.

Ei minun tarvitse ansaita asioita. Voin tuoda ne elämääni siinä mittakaavassa kun se nyt on mahdollista.

Ja ei. Se ei ole tyytymistä. Se on matka. Ne on askelia. Ja unelma on jo tässä. Olen aina oikeassa kohti, aina perillä. Ja matka jatkuu ikuisesti.

Rakkaudella <3