Arkinen tarina
20.11.24
Jostain on aloitettava. Aloitan tästä päivästä.
Heräsin ilman herätyskelloa. Laitan herätyksen aina 05.10. Herään yleensä itsestään, ennen kuin kello on viittä. Jos elämässä kaikki on kohdallaan, herään kiitollisena, hymyillen. Jos jokin asia on vinossa, herään huolestuneena, väsyneenä. Olen sellainen huolen kantaja välillä. Tänään heräsin vähän väsyneenä. On huoli, mutta muistutin itseäni, etten anna itselleni nyt lupaa murehtia liikaa. Heräsin kuitenkin omassa tahdissa ilman herätystä, ja vasta vaille viisi. Eli minulla on huolet hallinnassa. Kun alan herätä lähempänä kolmea, lautasellani on liikaa asioita. Silloin ei pakka ole ihan kasassa, eikä aamuyön valvotut tunnit yhtään helpota huolia.
Mutta viisi on hyvä. Koira heräsi vasta kun avasin makuuhuoneen oven. Nukkuisin ovi auki, mutta mieheni ei saa nukuttua jos talon äänet kuuluu. Hän haluaa nukkua aina ovi,verhot ja valot kiinni. Minä auki. Tämä(kin) on ollut kerran kriisin paikka. Kun ei osattu nukkua yhdessä. Oli siinä muutakin. Mutta nyt on samaan huoneeseen ja sänkyyn mahduttu. On iso huone. Ja sänky. Ja erilliset patjat niin ei keiku koko laiva kun toisella on levottomat jalat ja toisella esivaihdevuodet. No, siitä voin kertoilla toisella kertaa.
Paitsi sen vielä sanon, että olin ajatellut yölliset heräilyt huonona asiana. Mutta Reiki Masterini havahdutti minut ajattelemaan toisin. Hän mainitsi, että yölliset heräilyt kuuluu usein luonnollisena osana henkistä matkaa. Ja Pam! Niin hoksasin, että olen saanut tosi hyviä ja syviä oivalluksia ja ihan arkisia vastauksia pulmiini, joita en edes tiennyt miettineeni, juuri tuolloin kolmelta aamuyöstä kun olen vaan jostain syystä herännyt. Ettei ne olekkaan niin huono juttu kun sen kääntää noin.
Palataanpa nyt kuitenkin kello viiteen ja siihen että koira heräsi vasta kun avasin oven. Yleensä iloinen häntä heiluu jo ovella vastassa..
Nyt joudun keskeyttämään tämän arkisen tarinan, koska mieheni tuli eteeni, kumarsi kauniisti kuin lakeija, samalla kädellään viehkeästi (vain valkea hansikas puuttui) pyörivin liikkein saunaan osoittaen ja ilmoitti liioitellulla vanhalla englannin hovin aksentilla:”the Sauna is ready for you my Lady ja kylpyvetenne lämmitetty” .. Hän oikeasti teki niin, koska yksi puoli hänestä on ihan hassu heittäytyjä ja saa minut (tosikon) nauramaan usein. Ja joskus raivon partaalle. Etenkin jos vitsi on 90- luvulta. Tai kummelista. Tai molempia. Tai, ja tämä on pahin, isältäni kuultu. Mutta tänään kuninkaallinen kevennys nauratti ja olen Kiitollinen lämpimästä kylpyvedestäni🙂.
Saunan raikkaana jatkan arkista tarinaani.
Koira heräsi unisena ja päristeli korviaan ja pudisteli päätään pari kertaa useammin kuin normaalisti (sitä voi murehtia). Hänen nukkumapaikkansa portaikon päässä, tuntui kuumalta paljaan jalan alla. Miten ihmeellä minulla ei ollut villasukkia? Enjuuri koskaan kulje ilman villasukkia. Miksen illalla ollut laittanut sukkia jalkaan? Koska olin turruttanut ajatuksiani katsomalla ”lohtusarjaa” eli Gilmore girlssejä liian monta jaksoa ja meinasin unohtaa yökkärinkin pukemisen. Ei puhettakaan hyvistä ilta rutiineista, ilman sinivaloja, hämäristä ilta valoista, ihon hoito rutiineista… Höpsis. Kun mielipaha ja huoli meinaa nousta pintaan, heitän itseni parhaaksi luomani rutiinit romukoppaan ja maksimoin kurjuuden rankaisemalla itseäni vielä typeryydellä. Tämän ymmärrän jo järjellä mutta mielen hallinnan taidot ovat vielä sen verran vajavaiset että no can do. Ei pysty parempaan.. Ei pysty. Ainakaan vielä.
Eli vaapun koiran perässä alakertaan paljain varpain. Suoraan ulko-ovelle josta lasken koiran aamuasioilleen. Varpaat on tarttua ulko-oven edessä lattiaan. On tullut talvi.
Ensin vessaan. Puhelin mukana. Ei pitäisi katsoa puhelinta heti kun herää . No, näköjään aamurutiinit, jotka myös olen luonut oman hyvinvoinnin edistämiseksi, voi heittää heikolla hetkellä huiskuikkaan. Puhelimelta: Sää, lupaa myräkkää. Horoskooppi lupaa vilkasta seuraelämää, härkä! Romanttinen seikkailukin on mahdollinen. (Hitto, mieskin on härkä, toivottavasti seikkailee ihan kotipihassa.) Työhön liittyvä viesti kertoo myöhästymisistä. Tyär oli lähettänyt linkin Lykolle, koska ihan justiin on joulu. Tästähän vois vähän stressata ja murehtia..
Koira sisälle. Ei pärski korvia enää. Puristan puolikkaan sitruunan mehun. Koska yritän olla hiljaa, ettei alakerrassa nukkuva tytär herää, tiputan tietenkin puristimen osat illalla altaaseen jääneiden lika-astioiden päälle. Kolinaa. Totean olevani vähän tötteröinen joten haen kirkasvalon keittiön tasolle kahvinkeiton ajaksi. Samassa muistan, että hitto vie. Lupasin itselleni etten juo kahvia tyhjään mahaan. En voi siis keittää vielä aamukahvia. Harmillinen takaisku.
Istun sohvan nurkkaan, juon kitkerää sitruunavettä (hämärässä tietenkin.mitä sitä paskaa kirkasvalojakaan kun ei kahviakaan saa) ja olen vähän harmissani että istun siinä. Voisin kirjoittaa, mutta tyhjän paperin syndrooma ja liian pitkän välin ahdistus ovat päällä ja todellinen este aamu sivuille. Mitä ihmisetkin ajattelee kun ei ole niin pitkään aikaan saanut mitään ulos ja sitten yrittää jotain sepustaa. Ei siis aamu sivuja. Voisin kirjoittaa kalenteria, tai joku sanoisi täyttää planneria. Mutta ei huvita, koska en eilen saanut mitään järkevää aikaan. En saisi yhtään ruksia, väkästä saati tarraa laittaa paikoilleen. Voisin nostaa itselleni kortin. Intentio päivään? Mutta se voisi nostaa esiin jotakin positiivista niinkuin yleensä käy ja vellon vielä kahvittomuuden harmituksessa, enkä ole valmis laskemaan siitä irti. Joten istun siinä sohvalla, juon sitruunavettä ja selaan Somea. ( ja joo!Mitens se hammaskiille ja sitruuna?? Tiedän, joskus on valittava monesta huonosta vaihtoehdoista huonoin =)
Lopulta kuuden aikaan, nousen keittämään itselleni puuron. Mittaan hiutaleet, punnitsen raejuuston. Mustikoista nään että vähän jää sadasta grammasta puuttumaan. Aamulla uskon, kaikesta huolimatta, että tänään syön säännöllisesti, tarpeeksi proteiiniä ja hyviä rasvoja. Ai niin pähkinät puuroon! Hyvä että tuli puheeksi. Ja vain sopivasti hiilareita. Nekin hyviä, ei missään nimessä höttöjä. Joskus onnistun, toisinaan en. Huoli asteikko on melko suoraan yhteydessä siihen miten paljon muistan rakastaa itseäni silloin, kun pitää valita hyvää tekevän terveellisen ruokailun ja epäterveellisen:” en syö koska on niin kiire, vaan tukin itseni ja tunteeni sitten höttöhiilareilla ja kaikilla muilla huonoilla vaihtoehdoilla illan mittaan” linjan välillä. Eli aamulla, kaikki on vielä mahdollista ja valitsen itselleni hyvää tekevän aamiaisen.
Työmatka kävellen töihin. Lunta on satanut sopivasti. Maisema on valkea, mutta kävely ei ole vielä raskasta. Hyvä mieli hiipii pakostakin paikalle, punaisten poskien, hengästymisen ja raikkaan pakkasilman mukana. Muistan taas miten innoissani olen lähtenyt omaa juttuani kohti. Olen ottanut viime päivinä rohkeita askelia unelmaani kohti. Vaikka pelottaa, niin silti. Muistan, että seuraavat yhdeksän tuntia on työntäyteistä. En ehdi murehtia niin paljon. Teen vaan käytännön työtä. Silloin ei pysty uppoutumaan huoliin, vaan ne liukuu helpommin pois vaikka viivähtävätkin mielessä hetken. 15 minuutin kävely, tuo paljon positiivista mieltä.
Sitten olen perillä töissä. Nytkäytän aamu hommat käyntiin, valitsen korvanappeihin äänikirjan ja samassa muistan, että odottamani kirjasarjan osa 2. julkaistaan huomenna. Vaihdan podiin, koska haluan huomenna uppoutua ja tiedän varmaksi: Koukuttua täysin, kirjan fantasia maailmaan(tuskin maltan odottaa, mikä upea pakopaikka huolilta, koukuttava taitavasti kerrottu tarina).
Ja lopulta. Keitän aamukahvit.
Kiitän itseäni että pidin kuitenkin kiinni siitä. En juonut kahvia tyhjään mahaan. Suuri teko suolistolleni ja vielä suurempi mielelleni. Joskus on hyvä nähdä hyvä, silloinkin kun kaiken muun on vetänyt plörinäksi. Ja kyllä ne huoletkin lopulta helpottaa. Riidat sovitaan, anteeksi annetaan, ollaan etenkin itselleen armollisia. En ole täydellinen. Olen ihminen. Mutta voin oppia. Aamu ja askel kerrallaan.
Sellainen arkinen tarina tähän iltaan. Ja apina alas selästä. Paperi ei ole enää tyhjä.
❤lla