Kynä kirjoittaa?

Kynä kirjoittaa? Minä kirjoitan?

Käteni ohjaa kynää. Mistä sanat tulevat. Laskeutuvatko ne vai nousevat? Sisälläni on ollut aina tarve kirjoittaa. Sanoittaa. Mistä se tarve kumpuaa. Miten voi olla tarve sanoittaa, vaikka ei tiedä mitä haluaa sanoa.

Aina ei järjellä osaa asioita selvittää. Joku toinen piirtää, toinen tanssii. Kolmas seisoo puhumassa keskellä ihmisjoukkoa. Minä kirjoitan. Tarve ilmaista itseään.

Toisinaan sanat tulevat helposti, toisinaan on vaikea löytää sanoja. Joskus sanat tulevat sydämestäni ja ovat niin henkilökohtaisia. Toisinaan sanoja soljuu paperiin jostakin pääni sisältä, niin nopeaan ettei kynä meinaa ehtiä piirtämään jokaista kaarretta ja mutkaa. Sanoista tulee suoraviivaisia ja lauseista jopa hätäisiä. Ei hiottuja eikä viimeisteltyjä. Vaan ajatukset soljuvat paperiin niinkuin ne päässäni ovat. Tuolloin en tiedä niiden päässäni olleenkaan ennenkuin näen ne sanoina ja lauseina paperilla.

Joskus sanat satuttavat kun näen ne edessäni. Noinko minä oikeasti ajattelen? Tältäkö minusta oikeasti tuntuu? Toisinaan sanat nostavat hymyn huulilleni jo ennen kuin tavoittavat paperin. On niin ihanaa kun asiat vain ilmestyvät eteeni: Niimpä! Noinhan se on. Miten en ole aikaisemmin hoksannut.

Kirjoittaessa pohdin, saan tietoa, nauran, itken, suutun, nousen kiitollisuuteen.. Koen kaikki. Sanat ovat minulle niin todellisia ja voimakkaita. Toisaalta ne ovat vain sanoja ja näin niitä ei tarvitse pelätä. Uskallan ne kohdata.

Kirjoitan vailla kaipuuta kunniaan saati Kiitokseen. En kirjoita kenellekkään ja kirjoitan kaikille. En halua kenenkään koskaan lukevan kirjoituksiani ja kaipaan tekstini tavoittavan sen, kenelle sen kirjoitin. Kirjoitan kun en muuta voi. Aina, kun kynä tavoittaa paperini, helpottaa. Tätä minun täytyy vain toteuttaa.

Rakkaudella <3