Matkalta aamusivuille

21.3.24

Vaikeudesta seurata Intuitiota.

Ruokaa laitellessani kuuntelin eilen luentoa omannäköisestä elämästä. Nuori nainen puhui yksinkertaista, suoraa, kikkailematonta puhetta, kuinka löytää tapa elää, omannä­köistä elämää. Puhe kolahteli kyllä johonkin sieluni sopukoihin. Kysymykset: ”Mitä tunnetta odotat että tiedät, nyt olevan oikea aika toteuttaa?” Tai ”Odotatko kenties lupaa joltakin, jotta voit aloittaa?”.. Ja monet muut kysy­mykset herättelivät ajattelemaan omia esteitä haaveiden toteuttamisen edessä.

Noh, joka tapauksessa: Luennosta tuli inspiroitunut olo! Nyt vaan teen sen! Vaikka pienesti, mut­ta lähden tekemään sitä mistä olen haaveillut. Innostus alkoi nousta ja sisimmässäni inspiraatio ja rohkeus toimia, nosti päätään. Mutta… En illalla enää ehtinyt, enkä päivän töiden ja puhteiden jälkeen jaksanut tai saanut aikaiseksi tehdä asian eteen mitään. Aamulla epäröinnin siemen oli jo syntynyt🙁. Meinasin jättää aamusivutkin kirjoittamat­ta, joka olisi ollut askel kauemmas toteutuksesta. Mieleeni pulpahteli aikaisemmin kohtaamiani haasteita: ”Noh, eihän se viimeksikään lähtenyt lentoon.” Noh, sehän viimeksikin tyssäsi se yritys tähän tai tuohon.”.. Tälläisiä ajatuksia takaraivostani sain taas torppail­la.

Kerta toisensa jälkeen saan jostain inspiraatiota ja ”merkin”: Mun pitäisi koittaa julkaista mun höpinöitä. Ja kerta toisensa jäl­keen annan ajatuksen joko kaataa naamalleen tai hiipua hiljaa taka-alalle. Kannattaako odottaa että joku ”merkki” annetaan, että nyt on oikea aika? Vai onko niitä merkkejä hierottu jo mun naa­maan mutta olen pelkojeni ohjaamana, sulkenut niiltä sil­mäni? Laurenna, eilinen luennoitsija siis, sanoi jotenkin niin, että ”Ei sitä tunnetta vält­tämättä koskaan tule. Tai ”merk­kiä”. Sun pitää vaan uskaltaa men­nä sen sun pelon tai epävarmuu­den läpi ja tehdä se sun juttu.”

Okei sitte!

Rakkaudella❤


23.3.24

Joskus kynä on kauan lähtöpisteessä. Niin tänään.

Hiljaisuus pään sisällä. Yksittäisiä sanoja. Mieleni koittaa nostaa aiheita joista voisi kirjoittaa, mutta käsi ei liiku. Ajatuksen virta ei lähde virtaamaan vaan jysähtää ensimmäi­seen sanaan. Mieli koittaa täydentää mutta syntyy vain tyhjiä lauseita vailla merkitystä. Sanoja peräkkäin, jotka eivät herätä sitä oikeanlaista tunnetta ja kihelmöintiä. Pakotettuna ei tule oikeanlaista lopputulosta. Sivun saa kyllä täytettyä mutta onko sillä merkitystä jos sisältö on pinnallista puppua. Tai asiaakin, mutta vailla kaiku­pohjaa.

Tunnen joka solullani hetken, kun oikeat asiat alkavat virrata paperille. Tätä minun tänään täytyy tuottaa ja sanoittaa. Onkohan se elämässäkin vähän sama? Jos asioita täytyy puskea ja pakottaa. Täyttyykö elämä, mutta vääril­lä tai puolittaisilla asioilla?

Jos taas toimitaan niinkuin on tarkoitettu, niin että asiat rullaa oikeaan suuntaan vaivattomasti. Täyttyykö elämä silloin oikeilla, merkityksellisillä asioilla?

Toisaalta. Niinkuin tänäänkin. Vaikka kynä oli kauan paikoillaan, silti, kun lopulta luotin elämään, luotin prosessiin ja annoin käden vain kirjoittaa, liikaa miettimättä, aidosti, rehellisesti, sydämestä käsin.. Vaikken tiennyt mitä ja miten nyt kun sanoittaa, huomaan nyt, että juuri oikeat sanat löytävät paperini.

Elämässä, vaikka joskus ei aivan tiedäkkään mitä nyt pitäisi tehdä jotta tekisi ”oikeita” asioita, voisiko vaan luottaa elämään. Että kun uskaltaa kuunnella mielen ääntä syvemmältä, sydämmestä saakka, sitä omaa vaistoa, niin löytää kyllä asiat, joilla oikeasti haluaa elämänsä täyttää.

Ja vaikka joskus tuntuu ettei osaa, ettei tiedä kaikkea, niin alkaa silti vaan tekemään. Saattaa huomata, että siitäkin huolimatta tuli tehtyä juuri oikeat asiat. Oikeat virheet, oikeat opit saatua. Tai oikealle polulle lipsah­dettua🙂

Rakkaudella ❤