Äitimaan sylissä
2. 7. 24 Kostea ja kolea kesä aamu. Jo toinen peräkkäin.
Aamun meditoinnissa noussut mielikuva kuvasti oloa mainiosti.
Näky sieluni silmissä kuinka sain upottaa juureni äitimaan muhevaan kuohkeaan maahan. Maadoittua.
Kuinka maasta nousi ihanaa uutta kauniin vihreää versoa, joka puolelle minussa. Norjat nuoret varvut, kauniit vaalean vihreät pienet lehdet, täydellisessä sopusoinnussa liikkeen ja hengityksen kanssa.
Kirkas kaunis valkeus ja selkeys täyttäen minut päälaelta varpaisiin saakka.
Maa ja Taivas, minussa.
Olla kirkas valo, tulla näkyväksi. Ja samaan aikaan olla täysin suojassa, turvassa, tuossa kauniissa lehtiverhossa.
Olla uutta kasvua, Ikiaikaisessa viisaassa valossa. Kuinka helppoa ja vaivatonta uuden luominen.
Antaa valon ja yhteyden virrata, upottaa juuret äitimaahan. Luottaa. Antautua. Ja antaa luvan kasvuun.
Kuinka vaivattomasti ja sulavasti, uudet versot verhosivat. Kuinka kauniisti tulin täydeksi vehreydestä. Kuinka täydellisen kevyt ja kannateltu oloni.
Kaunis meditaatiohetki tänään.
Rakkaudella❤